sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Yllättäviä käänteitä

Eipä tässä koiran kanssa harrastaessa voi koskaan tietää mitä seuraava treenikerta tuo tullessaan. Haikun kohtaaminen starttipistoolin kanssa ei sujunutkaan ihan odotetusti. Aiemmin Haiku on suhtautunut ampumiseen ja muihin paukkuihin melko neutraalisti, ollut tarkkavainen mutta rento. Nyt Aleksin ampumat ekat laukaukset katsottiin ihmetellen, mutta lopulta Haiku oli todella ahdistunut, läähätti ja halusi pois tilanteesta. Olin todella yllättynyt ja tietysti sääliksi kävi toista kun niin kovasti pelotti :( Itse epäilen kuitenkin, että taippareita muistuttavalla tilanteella oli osuutta asiaan: seisoimme rannassa koirat sivulla noutajahihnassa, tunnelma oli odottava... ja sitten ammutaan, ammutaan, eikä mitään tapahdu. Ei ehkä tiedä hyvää mahdollisille tuleville taippariyrityksille :/ Uskoisin kumminkin, että yhdistämällä paukut mukavaan tekemiseen tästä päästään eteenpäin. Haiku palautui tilanteesta kuitenkin nopeasti. Käveltiin pois ampumapaikalta n. 100 metriä ja daminoudot sujuivat tavallisella innolla.

Eilen ajeltiin Sarin ja Nemon kanssa Kirkkonummelle ekaan taipparitreeniin. Kahden ja puolen tunnin "katselmuksessa" käytiin läpi yksilöllisesti kunkin koiran perustottelevaisuutta ja perusnoutoa. Haiku suhtautui uuteen treenipaikkaan ja -ryhmään tapansa mukaan hällä väliä- asenteella ja taisi olla kuudesta tollerista ainoa, joka ei piipannut. Perustokoilut sujuivat tasoomme nähden ihan hyvin tokoilutauon jälkeen lukuunottamatta Haikun hortoilua lumipenkassa/pudonneiden namien perässä... hortoilu tapahtui onneksi koiran ollessa vapautettuna, eli kesken liikkeiden ei tapahtunut mitään törkeyksiä.

"Sehän on ihan eri koira" oli kouluttajan kommentti Haikusta kun damit otettiin esiin- intoa siis piisasi. Perusnouto oli kuulemma kunnossa, mutta tasaisella maalla Haikulla on taipumusta "tappohyppyyn" damin päälle, mistä pitäisi pyrkiä eroon, etteivät riistat hajoile. Kaiken kaikkiaan olin positiivisesti yllättynyt yhteistyöstämme pitkän treenitauon jälkeen. Palautukset ovat siistiytyneet myös paljon, eli sisätiloissa pitkin talvea tehdyt palautusharjoitukset näyttävät toimineen. Tästä on hyvä jatkaa!

tiistai 23. helmikuuta 2010

Kevättää!

Pakollisen treenitauon jälkeen intoa riittää sekä emännällä että koiralla, ja vielä kevätkin tulossa, oujee!

Viikko alkoi eilen agilitylla, jossa keskitytään nyt muutama viikko tekniikkaan. Tämä tekee toki hyvää, muttei ole niin hauskaa kuin radalla viilettäminen. Ylenpalttisella palkkaamisella ja riehuttamisella Haikun mielestä oli silti erittäin hauskaa jauhaa yksittäisiä esteitä eli rengasta, keppejä ja keinua. Kepit alkaa mennä melko tyylikkäästi vähäisillä vartaloavuilla kun ohjaan keppien oikealta puolelta. Keinu menee edelleen vain houkuttelemalla läpi, eli Haiku pysähtyy vauhdikkaan keinulle tulon jälkeen "kippikohdassa". Toisaalta ehkä ihan hyväkin, muuten saattaisi tulla vaaratilanteita kun Haiku menee niin kovaa. Keinulle meno ei ole ongelma eikä kolahdus, mutta se ikävä kippaus, voi Haikua.

Eilen tokoiltiin myös pitkästä aikaa odotellessamme vuoroamme. Tauko on tehnyt tässä erittäin hyvää. Ensin seurautin namilla ja sitten ihan reippaasti ilman namia molemmat kädet heiluen- niin typerältä kuin kuulostaakin, on itselleni tuottanut todella paljon vaikeuksia edetä namilla seurauttamisen staattinen käsi- maneerista normaaliin, rentoon kävelyyn :D Haiku seurasi erinomaisesti ilman hihnaa ja ilman namia, olin tosi yllättynyt! Myös liikkeestä maahan meno sujui erinomaisesti. Ennen sairauslomaa Haikulla oli vähän epävarmuutta tässä ennen varmassa liikkeessä, mutta nyt näyttäisi taas sujuvan hienosti.

Loppuviikollekin olisi puuhaa: tänään mennään Aleksin, Kailin, Joannan ja Milon kanssa treenaamaan malttia kera starttipistoolin ja viikonloppuna olisi eka taipparikurssin kerta.

tiistai 2. helmikuuta 2010

Haiku saikulla


26. tammikuuta Haiku steriloitiin Yliopistollisessa eläinsairaalassa. Ystäväni Jenni leikkasi ja minä avustin. Leikkaus sujui hyvin ja samalla irrotettiin pahasti heiluva etuhammas, jonka Haiku loukkasi koirapuistossa paria päivää aiemmin. Haiku toivottavasti paransi tollereiden mainetta sairaalassa käyttäytämällä esimerkillisen iloisesti ja ennakkoluulottomasti, ei epäluuloisesti ja äänekkäästi niin kuin valitettavan monet rotutoverinsa eläinlääkärissä tapaavat tehdä. Asiaan saattaa toki vaikuttaa Haikun laajahko kokemus eläinlääkärillä käymisestä ;) Se on kovin tottunut stetoskooppiin, puntarilla käyntiin, verinäytteen ottoon yms. puuhiin jostain syystä...

Ääneen Haiku pääsi vasta kotona, jossa nukutusaineiden häivyttyä alkoi itku. Itkua kesti kolme vuorokautta, Haiku parka. Kovin kipeä se ei voinut olla, koska troppasin sitä perus tulehduskipulääkkeiden lisäksi opiaateilla, eikä haava ole kiinnostanut Haikua oikeastaan ollenkaan. Enempikin taisi Haiku olla sekaisin, vaikuttaisi olevan melko herkkä nukutusaineille meidän tyttö kun viime talven lonkkakuvien jälkeenkin itketti kovasti seuraavana päivänä, vaikkei oltu kuin rauhoitettu ja vähän vedelty jalkoja.

Alkujärkytyksen jälkeen toipuminen sujui erinomaisesti. Pidin Haikulla välillä T- paitaa, mutta enimmäkseen se sai ottaa masulleen ilmakylpyjä, kun ei haavan nuoleminen ollut ongelma. Sen sijaan Haiku keskitti tarmonsa etujalan kanyylikohdan ja pyllyn päällä olevan epiduraalikohdan karvattomien alueiden nuolemiseen. Sain varsin realistisen käsityksen siitä, millaista olisi elää hot spot- vaivaisen koiran kanssa, kamalaa! Onneksi tämä nuoleminen loppui lyhyeen ja nyt selässäkin on jo tervettä ihoa ja karvaa.

Parin viikon hihnassa kävelyn jälkeen ollaan palailtu vähitellen normaaliliikuntaan. Haiku on todella innoissaan leikkimässä kaikkien koirien kanssa koirapuistossa, nähtäväksi jää onko tämä vain riehumisen iloa kotona tylsistymisen jälkeen vai pysyvä olotila. Toivotaan jälkimmäistä! N. kuukausi leikkauksesta olen erittäin tyytyväinen päätökseen, Haikun luonne vaikuttaisi pysyneen ennallaan mutta turha hormoni-häröily jää toivottavasti pois.

Maanantaina olimme ekaa kertaa agilityssa. Tarkoitus oli hyppiä maltilla matalia esteitä, mutta hieman yli-innokas Haiku ryntäsikin heti luvan saatuaan väärälle radalle ja teki komean ilmalennon A-esteen yli. Haava ei ratkennut ja hauskaa oli. Haikulle ei voinut kuin nauraa se välillä radallakin "kommentoi" mölinällään, kuinka hauskaa oli päästä taas hommiin. Kepeillä sain ohjeen vähentää vartaloapuni minimiin, jotta koira saa mahdollisuuden kehittyä, ja katso: keppien pujotteluhan sujui lähes ilman apuja! Tämä on parasta ohjatussa treenaamisessa: itse kun ei aina osaa ja uskalla ottaa niitä kehitysaskelia kohti vaikeampaa harjoitusta.