tiistai 20. heinäkuuta 2010

Edistystä

Pari viikkoa ollaan pidetty tokotreeneistä taukoa helteen takia. Pyrkimyksenäni on muutenkin pitää treenit tästedes riittävän lyhyinä. Haiku kyllä yleensä jaksaa pitkänkin treenin hyväsää vireessä, mutta tuntuu että vanhoissa liikkeissä pienempi hinkkaus riittäisi. Eilen oltiin tollereiden kimppatreeneissä peräti 40 minuuttia ja lopetin varmaankin juuri siinä rajalla- Haiku alkoi jo vähän väsähtää lelun noutamiseen. Aina pitäisi tajuta lopettaa parhaassa vireessä.

Paikallamakuu Kelmin ja Samun välissä sujui hyvin. Maahan Haiku meni ekasta, mistä kehuin ennen kuin jätin koiran. Hyvin Haiku pysyi vaikka vierustovereita käytiin välillä palkkaamassa.

Tein eri mittaisia seuraamispätkiä ja kehuin kovasti Haikua ääneen epäsäännöllisesti. Tällä tavoin saatiin pitkiäkin pätkiä hyvää seuraamista. Seurautin myös loivia kaarroksia vasemmalle ja oikealle, ja hyvin Haiku pysyi hereillä. Tein myös muutamia liikkeestä maahan menoja, jotka sujuivat loistavasti. Liikkeestä seisomista helpotin käsimerkillä, ja saatiinkin paljon napakampia pysähtymisiä kuin löperöt koepysähdykset. Täytyy hetki treenata tuolla tavoin helpotetusti, koska Haiku selvästi tarvitsee avun kunnolliseen pysähdykseen. Tein myös muutaman liikkeen pätkiä nopeilla liikkeestä toiseen siirtymisillä ja kontakti ja into säilyivät hyvin pelkällä kehupalkalla.

Lopuksi treenailtiin hieman kaukokäskyjä. Tällä hetkellä etäisyys on huikea metri. Haiku tekee nyt istu-maahan-istu- siirtymät aina oikealla tekniikalla, joten hiljalleen vain yritetään kasvattaa matkaa. Haiku saa tällä hetkellä palkan kaikista siirtymistä, ettei kyllästyisi tuohon sinänsä yksitoikkoiseen liikkeeseen. Viimeisenä tein muutaman toiston alkeellista luoksetulon pysähtymistä tekniikkana lelun heitto, käskynä stop. Haiku oli innoissaan kun pääsi leikkimään kissapallollaan kun Samu ja Kelmi joutuivat vain katselemaan :) Treeni sujui hyvin ja parilla viimeisillä toistoilla sain Haikun pysähtymään hieman ennen heittoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti