perjantai 16. heinäkuuta 2010

Noutaa sittenkin!

Pitkästä aikaa suurin "läpimurto" tapahtui keskiviikon noutotreeneissä Solvallassa. Siipiveikot Samu & Kelmi sekä Haiku saivat nautiskella järjettömän lämpimästä lampivedestä. Muuten metsässä oli ihan siedettävän lämmin, puusto suojasi meitä paahtavalta helteeltä. Jenni P. suunnitteli motivoidun vesiohjauksen pienen lahdenpoukaman yli, uintimatkaa oli ehkä 40 m yhteen suuntaan. Henkka oli vastarannlla asettamassa damin rantaveteen. Ennen lähetystä koiralle vietiin dami aiemmin treenatulle muistipaikalle rantaviivan suuntaisesti. Itse vein damin Haikun kanssa, en uskaltanut riskeerata ja jättää tässä vaiheessa kovin jo kierroksilla käyvää koiraa veden ääreen yksin. Motivointi vastarannalta, koiran lähetys ja katso: Haiku ui koko matkan! Olin ihan äimänä, koska matka oli ainakin kaksinkertainen Haikun aiempiin "pitkiin" uintimatkoihin verrattuna. Keskivaiheilla Haiku hieman poikkesi linjalta kun rannalle jääneet kaverit haukkuivat mutta kannustuksella jatkoi uimista oikeaan suuntaan. Vastarannalla Haiku nousi maihin, mikä ei ollut tehtävässä tarkoitus, mutta motivoinnilla otti kuitenkin damin. Hetken Haiku pyöriskeli damin kanssa kaislikossa, mutta "tänne", "hae" ja "uimaan" riittävän monta kertaa toistettuna tuottivat tulosta ja kaislikosta veteen tuli Haiku- tyttö siipidami suussaan. Olin todella ihmeissäni ja ylpeä Haikusta! Varmasti kasvatti kovasti itseluottamusta kun uskalsi lähteä noin pitkälle uintimatkalle. Lisäksi palautus maalta veteen oli aivan uutta Haikulle, mutta tajusi se :) Uimaan- käsky auttoi ehkä tässä(kin) tilanteessa.

Muuten Haikulla oli palautusongelmia maalta, koska meille uusi juttu, muovinen vesidami oli näköjään liian ihana suoraan palautettavaksi. :P Vesityön onnistuminen ylitti kuitenkin pienet pettymykset.

Agilityssa keinu kiinnostaa Haikua tällä hetkellä ihan liikaa. Se saattaa lähteä kaartamaan aivan yksinkertaisessa ohjauksessa ohi oikean esteen kohti keinua. Kai se nyt on kiva paikka kun sieltä saa ylen määrin herkkua. :P Ihanaa tietysti, että kammosta on päästy jo näin paljon yli. Eilen Haiku teki ensimmäistä kertaa itsenäisiä "kiikutuksia" eikä näyttänyt hirvittävän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti