maanantai 12. heinäkuuta 2010

Noutaako vai ei, kas siinä pulma

Noutamaan on päästy taas monenlaisia juttuja. Viime viikolla päästiin vihdoin Siipiveikkojen junnujen ja meidän omien sisarusten yhteistreeneihin. Paikalla oli myös vuoden tauon jälkeen Haikun sisko April Emmin kanssa. Haikulla on hyvä muisti, koska se oli aivan innoissaan Emmin tapaamisesta- Aprilin kanssa niillä on viileähköt välit edelleen :P Treenasimme WT- tyyliin tokojuttuja teemalla maltti. Näistä tehtävistä Haiku suoriutui hyvin. Ainoastaan siipidamin tuominen käteeni aiheutti kiihtymisen nollasta sataan ja peruasento unohtui. Lopuksi vedettiin n. 50 metrin suorat jäljet kilon painoisella kestokanilla. Epäilin Haikun palauttamista, koska omalla kestokanillamme ollaan lähinnä riehuttu nyt keväästä asti. Haiku kuitenkin jäljesti reippaasti ja palautti lähes suoraan minulle, vain pieni ihmettelyhetki vaadittiin n. 10 metriä edessäni.

Lauantaina ajeltiin Sarin ja Nemon sekä Emmin ja Aprilin kanssa Lappeenrantaan Saimasille treenaamaan ja iltaa istumaan. Puitteet ja sää olivat mitä parhaimmat. Vietettiin päivää Saimasten rantatontilla ja koirat uivat & uivat. Ihanaa oli nähdä sisarusten uimariemua, Haikukin ui ilman noudettavaa moneen otteeseen.

Treenattiin taipparien omaisesti koira kerrallaan. Markku oli mukana ampumassa haulikolla. Haikulle päädyttiin ampumaan ennen vesinoutoa hiljaisempi paukku, vaikka alunperin ajattelin ettei sille kannattaisi ampua mitään. Haiku reagoi laukaukseen pienellä viiveellä ja lähti kirmailemaan rantametsään, mutta kunniakierroksen jälkeen sain sen hallintaan ja teimme vesinoudot lokilla pienen matkan päästä ampumapaikasta. Noudot vedestä sujuivat ihan hyvin eikä laukaus tässä vaiheessa vaivannut Haikua liikaa. Vaakkuruudussa sen sijaan Haiku oli aivan outo, lähti lähetyksestä ruutuun, kävi haistelemassa joitakin vaakkuja ja lopulta päätyi vain syömään heinää ja karkasi autoille muiden koirien luo. Toki ollaan treenattu tänä keväänä ja kesänä riistalla hyvin vähän, mutta luulen kumminkin tuon laukauksen painaneen Haikun mieltä ja sen olleen syynä täysin olemattomaan suoritukseen. Lopuksi oikealla kanilla vedetyn jäljen Haiku jäljesti kahdesti todella siististi, muttei ottanut kania jäljen päästä. Nostatin sillä kania ja hyvin nihkeästi nosti kania minulle parista karvasta.

Kaikista sisaruksista (Super-Daisya lukuunottamatta) kyllä huomasi riistatreenin puutteen. Nemo teki kuitenkin hienon hakuruudun vaakuilla, ehkä parhaan mitä olen Nemolta nähnyt. Kaikki sisarukset tekivät hienot vesityöt!

Sinänsä olen positiivisesti yllättynyt, että Haiku kykeni vesityöhön laukauksen jälkeen. Riistatreenin puutteestahan ei voi syyttää kuin itseään, ja viime kesänä Haiku toimi kaikella riistalla loistavasti... jotenkin on vaan taipparitreenimotivaatio ollut alhaalla, kun ei sinne kokeeseen tänä kesänä kuitenkaan kannata mennä tuosta paukkuasiasta johtuen. Täytyy nyt vain tsempata.

Saimasilla ihana aamuherätykseni oli Haikun molempien vanhempien Damin ja Esterin hyppääminen viereeni sänkyyn- Haiku sen sijaan oli hyökännyt Iinan kainaloon ja järkyttänyt Daisyn röyhkeällä käytöksellään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti