tiistai 9. maaliskuuta 2010

Matkalla

Junassa oli tällä kertaa mukavat konnarit, jotka antoivat Haikun matkustaa arvolleen sopivalla tavalla


Viikonloppuna harrastettiin kotimaanmatkailua eli suunnattiin junalla kohti Kajaania Antti- veljen ja Riikan luokse. Haiku pääsi pitkästä aikaa junan kyytiin ja matkaa olikin istuttavana melkoisesti. Aivan hienosti meni matkailu, pentuna opetettu "pissa"- käsky tuli tarpeeseen kun meno- ja tulomatkalla tehtiin pikaiset ulkoilut jollain asemalla. Lauantaipäivä vietettiin Vuokatissa, A&J laskettelivat ja me tytöt hengailtiin. Sää oli mahtava, mutta lumikengät jäi testaamatta koska hankin ei kuulemma ollut vielä riittävän kantava.

Pitkästä aikaa oltiin liikkeellä "ihmisten ilmoilla" ei- koiratapahtumassa ja oli huvittavaa, kuinka paljon huomiota Haiku sai osakseen. Punainen nenä ja heiluva häntä nostavat kyllä hymyn useimpien vastaantulijoiden kasvoille ja Haiku tietysti ajattelee, että kaikki nämä ihmiset on täällä vain minua varten ;P Heti Helsingin rautatieasemalla meille tuli juttelemaan tollerin(Höpöhännän Kevät-Havu) omistaja. Vuokatissa toinen tolleristi tuli juttelemaan ja pyysi saada ottaa komeasta tollostamme kuvan, ja myöhemmin samana päivänä yksi tolleristiperhe tuli vielä ihailemaan Haikua :D

Eilen agilityssa treenattiin erityisesti pöytää, joka olikin radalla vastaan tullessaan vaikea juttu: Haikun vauhdista johtuen pysähtyminen pöydälle ei sujunutkaan ihan noin vain, vaan parikin ilmalentoa pitkäksi menneen jarrutuksen jälkeen nähtiin... Keinun läpivienti sujui n. neljä kertaa viidestä hienosti. Agilityvuoro jatkuu enää tämän kuun loppuun ja harmittaa tosi paljon :( Täytyy etsiä uusi treeniryhmä.

Vielä erikoismainintana täälläkin onnittelut Haikun Daisy- siskolle: Middle Island´s Afterglow Amberista tuli viikonloppuna Suomen muotovalio!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti