Hormonitoimintaa

Haiku aloitti eilen vihdoin juoksunsa. Eihän niitä ollakaan kuin kaksi kuukautta varrottu... Haiku on kahdet ekat juoksunsa hoitanut todella siististi, rinsessa kun on, eipä juuri huomaa että talossa on verta vuotava koira. Housuja ei olla jouduttu käyttämään enkä usko että Haiku niitä sietäisikään, toivotaan siis että nämäkin juoksut hoituvat entiseen malliin.

Juoksuilu tietää nyt muutaman viikon taukoa "julkisissa" harrastuksissa. Saa nähdä millainen masennuskausi näitä juoksuja seuraa ja kuinka se vaikuttaa loppusyksyn harrastuksiin. Tarkoitus on steriloida Haiku jo mahdollisesti näiden juoksujen jälkeen talvella, niin päästään näistä murheista ja monista tulevista.

Nyt ollaan tehty lähes päivittäin lyhyitä noutotreenejä pellolla teemalla eteen- käskyn opetus. Intoa Haikulla ainakin on todella paljon, saa nähdä kuinka hyvin käsky menee päähän. Tilasin myös pillin, joten Haiku pääsee vihdoin oikeaan noutajakouluun lähihakupillityksen merkeissä! Haiku on selvästi kuin emäntänsä: loistava lähimuisti, pitkäkestoisia ajatuksia, noh, not so much. Parin illan palautustreenit nimittäin tekivät tehtävänsä, ja nyt dami tulee poikkeuksetta käteen eikä sitä enää syljetä jalkoihin. Haikuhan selvästi osaisi vaikka mitä, kunhan vain omistaja aina keksisi juuri ne oikeat harjoitukset ja harjoitusaikataulut!

Tokossa treenataan malttia, malttia. Kokeilen nyt uutta tekniikkaa luoksetulossa. Tähän asti olen käyttänyt toko- luoksetulossa samaa käskyä kuin arkenakin. Ongelmaksi on muodostunut valtava vauhti: Haiku tulee luokse aivan täysiä ja useimmiten törmää jalkoihini, ainakin vähintään istuu vinoon kun pitää jarruttaa eteeni. Olen yrittänyt saada luoksetuloa siistimmäksi, mutta pitemmällä matkalla vauhti tulee aina ongelmaksi. Päätin vaihtaa käskyksi sivulle, jolloin Haiku tulee suoraan (tai vinoon :p) sivulle, tällöin vauhdin ei pitäisi haitata. Toistaiseksi treenit on käsiavulla menneet hyvin.

Pettymysten pettymys ja kuinka siitä selvittiin

Eilen lähdettiin pimeässä pakkasaamussa ajelemaan kohti Kemiön Mjösundia määränpäänä taipumuskoe vol 2 tälle kesälle. Muutaman kerran kävi matkankin aikana mielessä, onko järkee vai ei... mentiin nyt kuitenkin kun ilmoittauduttu oli, eikä Haikulla ollut viikon aikana yhtään ongelmia uimisen kanssa vaikka kylmyys itseä ahdistikin.

Koepaikka oli todella kaunis lammashakoineen ja ruskaisine metsineen, aurinko paistoi ja alkoi mukavasti lämmittääkin kun lämpötila vihdoin siirtyi pois pakkasen puolelta. Tunnelma kokeessa oli todella hyvä ja rento, paikalla oli useampi jo aiemmin yrittänyt ja tuomari Ari Huttunen oli hirmu lupsakka ja järkevä. Tutustuimme Vilkku- tolleriin (Arcticfox's Number One) omistajineen. Vilkku pääsi jäljelle, mutta koska lähdimme ennen jälkien vetoa on lopullinen koetulos vielä kuulematta.

Jäljelle ei siis tämä koirakko päässyt. Haiku oli erittäin rennolla mielellä, ei mörköillyt mitään eikä itseäni jännittänyt yhtään. Haiku oli reippaasti tuomarin puhuttelussa ja lähti häntä heiluen rantaan, missä uitin sitä parin damiheiton verran- ei ongelmia. Tässä vaiheessa heräsi toivo- Haiku käyttäytyi ihan eri tavalla kuin ekoissa taippareissa ja meni reippaasti uimaan. Kokeen alettua selvisi, että koeranta olisi tismalleen sama kuin se missä uitin Haikun, tosin lähetys tapahtuisi hieman eri kohdasta, missä oli kallioista, itse uitin Haikun sivummalla kaislikossa (virhe nro 1 minulta, totta kai olisi pitänyt uittaa vaikeimmasta mahdollisesta rannasta, hmmph...).

Vuoroamme odotellessa Haiku kuunteli korvat tarkkana rannasta kuuluvia laukauksia ja lähti iloisena rantaan. Rannassa ei ongelmia, Haiku ei ahdistunut yleisöstä vaan käveltiin reippaasti jo tuttuun rantaan. Eka lokki heitettiin laiturilta, lähetys kalliolta: pitkän suostuttelun ja kiertämisen jälkeen Haiku suostui menemään veteen, missä kömpi erittäin vaivalloisesti kiveltä kivelle kunnes oli ihan pakko uida n. kahden metrin matka lokille, minkä palautti. Tämän jälkeen haiku karkasi n. 20 metriä rannasta ylärinteeseen alkavaa hakuruutua kohti- haku taisi kiinnostaa, vesityö ei... Laukausta Haiku kuunteli tarkasti, ei vaikuttanut pelokkaalta. Haiku ei nähnyt veneestä heittoa, koska käänsi päänsä kohti ihanaista hakuruutua heittohetkellä! Veneestä heitettiin uusi lokki, minkä Haiku kyllä näki, mutta ei lähtenyt uimaan sitten millään. Juoksenteli rannassa, kahlasi hieman, söi kaisloja... tuomari heitti maalle lokin, jonka luokse Haiku lähti, haisteli vähän, otti hieman suuhunsa, jätti siihen.

Siihen loppui koe. Melkoista komediaa yleisölle siis... itse melko lannistuneena kuuntelin tuomarin kysymykset siitä, noutaako koira riistaa? (EN KAI MINÄ NYT MUUTEN TÄNNE KOKEESEEN OLISI SEN KANSSA TULLUT, teki mieleni sanoa...). Tuomari merkkasi koeselostukseen hyväksytyn vesityön mutta puutteellisen noutohalun, mikä varmasti pitikin paikkaansa.

Mitä opimme tästä?

- Haiku sieti entistä paremmin paineistavaa tilannetta, mikä on hyvä

- Minua ei jännittänyt yhtään, mikä on hyvä

- Haiku ei pelkää lainkaan laukauksia (mikä oli tiedossa), muttei kylläkään osaa yhdistää laukausta noutoon (mikä ei ole outoa, koska tätä ei olla treenattu lainkaan)

- Uiminen on Haikulle yhä jännää, kallioinen ranta oli sille vähän pelottava

- Riista ei miellytä Haikua riittävästi vieläkään (ei ole noutanut ikinä lokkia maalta, joten hämmentävässä tilanteessa päätti sitten olla noutamatta nytkään)

- Tilanne oli Haikulle kaikesta huolimatta jännittävä; olisin odottanut sen tuovan lokin maalta, mutta tässä vaiheessa kontaktimme oli jo aika olematon, koska koira haahuili yhä ruutua kohti

- Haikun miellyttämisen halu on jälleen todettu melko heikoksi. Mikäli sitä olisi, se olisi varmasti voittanut uimajännityksen/riistainnottomuuden ja toinen lokki olisi tullut.

En nyt sitten tiedä, kiikastiko nyt enemmän jännityksestä vai siitä, ettei Haikua huvittanut totella. Varmaan molemmista. Vesityö on tehty sille aina hauskaksi ja vapaamuotoiseksi, aina on kannustettu kovasti- ja aina se on veteen mennyt, uimaan opittuaan siis :D Ekoissa taippareissa jännityksestä huolimatta into uimaan olisi ollut kova, Haiku itki silloin rannassa tyyliin "haluaisin kyllä kovasti mutta kun en uskalla". Nyt ei ollut jälkeäkään innosta, muu kiinnosti.

Luulen, että Haiku alkaisi nyt kestää ns. tiukempaa kuria uitossa ja sillä voisin saada siltä tuollaisen pelleilyn pois, toisaalta siinä varmaan katoaa sitä iloakin... en vaan tiedä miten muuten tuollaiseen käytökseen voisi varautua. Viisaammat auttakaa!

Joka tapauksessa, paremmin valmistautuneina ensi kesänä sitten. En tiedä voiko Haikun kohdalla enää puhua "taipumus"kokeesta, kai se nyt uisi ja toisi vaikka minkä mursun jos se olisi "taipuisa" noutaja... toisaalta taas ajattelen, että Haikun taipumukset, joita se kyllä treeneissä osoittaa, on saatu esiin melko pienellä treenillä eikä millään loputtomalla hinkkaamisella, eli kyllä sillä niitä on! (KYLLÄ SE KOTONA OSAA- toinen lause, jonka sain pidettyä sisälläni jutellessani tuomarin kanssa :D) Haikua ei ole hankittu metsästyskäyttöön eikä edes koekäyttöön, itse vaan kovasti haaveilen yhä taippareiden läpäisystä että päästäisiin harrastamaan WT: a "oikeasti".

Täytyy vielä kehua taippareiden todella ihanaa henkeä! Sama juttu oli kesällä mejäkokeessa. Samaa ei voi sanoa koiranäyttelyistä eikä valitettavasti aina tokostakaan. Tokotreeneissä ja kokeissa näkee kyllä monenlaista tiukkapipoa ja tärkeilijää. On se jännä, millainen ylemmyydentunne ja kyykyttämisen tarve joissakin tyypeissä herää, kun ovat jossakin asiassa parempia ja kokeneempia kuin toiset! Saman jutun huomasi ihan riittävän usein, kun oli "tyhmä opiskelija" kuuden vuoden ajan.

Tokokurssi päättyi tänään, ei siitä sen enempää. Meillä synkkasi lopulta tosi hyvin ohjaajan kanssa, joka kehuikin Haikua moneen otteeseen tosi kivaksi koiraksi. Ja niinhän se on, tuo ah niin suloisesti haukkuva vahtimme, joka taitaa maata tällä hetkellä hieman vielä räntäsateesta kostean turkkinsa kera parisängyllä...

Loppuhehkutukseksi hehkutetaan vielä Daisya (Middle Island´s Afterglow Amber), joka Iina- kasvattajamme kanssa läpäisi taipparit ekalla yrittämällä eilen <3

Jännätystä

Maanantaina tokoiltiin toiseksi viimeistä kertaa UMN:n kurssilla. Oli todella tuulinen sää ja paikallamakuun onnistuminen epäilytti. Haiku nousi seisomaan melkein heti, muttei lähtenyt paikalta. Kävin palauttamassa sen makuulle ja sen jälkeen makasikin koko ajan, vaikka usea muukin koira nousi/liikkui. Haiku tarvitsee selvästi vähän tylymmän käskytyksen tuohon maahanmenoon: kun palauttaessani sanon "maahan" vähän napakammin (enemmän tosissani Haikun mielestä?), sen naamasta oikein näkee pienen koiran ajatukset "ai olisit heti sanonut, kai se nyt on pakko". Sen jälkeen Haiku makaa äärimmäisen tylsistyneen näköisenä (huokaillen) kuono maassa kylkeään kääntäen... todella tyylikästä, mutta makaapahan kuitenkin.

Treenien kohokohta oli hypyn harjoitteleminen. Hyppyestettä ollaan päästy treenaamaan tosi vähän. Haiku oli aivan innoissaan, miten voikaan olla yhden aidan yli hyppääminen noin hauskaa :D Palkkasin pari kolme kertaa heti hypyn ja seiso- käskyn jälkeen esteen yli, ettei Haiku olisi ehtinyt istumaan. Jutellessani kouluttajan kanssa Haiku lähti vierestäni, hyppäsi esteen yli ja jäi toiselle puolelle seisomaan äärimmäisen itseensä tyytyväisen näköisenä: opin jo! Aivot on, malttia ei :D

Kävin hakemassa karkkilalaiselta hirviporukalta viikonloppuna kaadettujen peurojen sorkkia ison kassillisen. Sorkat olivat aivan tuoreita ja Haiku meni aivan sekaisin niiden hajusta jo autossa. Tein laahausjäljen yhdellä sorkalla, lähinnä kai tarkoituksenani totuttaa Haiku sorkkaan. Haikun ensimmäinen ja ainoa kohtaaminen sorkan kanssa on ollut koejäljen päässä Tollerimejässä. Haiku kiskoi hulluna autolta jäljen alkuun, syöksyi jäljelle ja toi ylpeänä häntä heiluen sorkan minulle. Ehdin jo katua hetken Haikun lähtiessä jäljelle, ihan hyvin olisi voinut ihana aarre jäädä jäljen päähän Haikun omittavaksi. Istuskelin kannon nokassa hyvän tovin ja annoin Haikun nauttia aarteestaan. Voi pienen koiran onnea, kun pääsi järsimään ihan oikeaa, tuoretta luuta. Jänteet ja kalvot tuli hyvin putsattua, nyt on ainakin yhden jäljen päähän siistitty sorkka.

Eilen sain ihmeekseni kuulla peruutuspaikasta ensi sunnuntain taippareihin Mjösundissa. Otin paikan meille, vaikka epäilyttää ja kaduttaa jo nyt... ei olla pariin viikkoon tehty mitään taippareiden eteen, koska olin ihan varma, ettei päästäisi enään tänä "kesänä". Kelit epäilyttää myös, tällä hetkellä myrskyää, voi olla yöpakkasia... onneksi merivesi ei jäädy ihan pikkupakkasista :p Toisaalta ihan mukava mennä kokeilemaan vielä, niin ei jää harmittamaan. Kaikki on kyllä kiinni Haikun (ja minun) pään sisällöstä koehetkellä, tehtävät Haiku kyllä osaa.

Kylmetys

Syksy tuli todellakin, ja syysflunssa, ja palelevat näpit, ja talvirenkaiden kaipuu...
Maanantaina tokoiltiin taas Malminkartanossa. Paikallamakuussa vain yksi ylösnousemus by Haiku, kerta kerralta paremmin ;P Oikeasti positiivista on se, että Haiku malttaa tosi hyvin odottaa makuulla kun tulen viereen. Treenasimme avoimen luokan kaukokäskyjä ja ruutua alkeellisesti. Haiku on alkanut nyt tarjoamaan seisomista kaukokäskyissä- heti kun oppii yhden uuden tempun menee viisi vanhaa sekaisin.

Tiistaina hytisin kera Haikun saman kentän laidalla Tolleriyhdistyksen möllitokokokeen yleisössä. Onneksi oli teetä ja hienoja suorituksia katseltavana.

Eilen treenattiin Aleksin ja Kailin kanssa sänkipellolla WT (working test)- juttuja. Kaili teki todella hienoja juttuja pysäytyksineen ja lähihakuineen, me vasta aloitellaan. Pillityksien opetus onkin seuraava rojektimme! Teimme linjaharjoituksia muistipaikalle. Haikulta sujuivat lähetykset hienosti n. 50 m matkalta, 100 m oli jo selvästi liian pitkä, jäi puoliväliin etsimään. Intoa riitti hullun paljon, raukka pieni kun ei ole oikein koko kesänä dameja nähnytkään. Haiku myös käyttäytyi ihmeen hyvin, seurasi ilman hihnaa, istui linjalähetykset rauhallisesti paikallaan ilman hihnaa. Toisena harjoituksena teimme markkeerauksia ojan yli. Oja ei tuottanut muuta ongelmaa kuin sen, että Haiku ylitti ojan joka kerta samasta kohdasta, mikä johti siihen, ettei markkeerauspaikka reitillä tehdyn mutkan jälkeen ollut joka kerta aivan täydessä muistissa. Useimmat markkeeraukset menivät (Aleksin mukaan) hyvin, Haiku jäi etsimään damia hyvin pienelle alueelle. Palautukset tulevat suoraan ja täysiä minulle, mutta dami tuppaa tippumaan välillä jalkoihin. Pitotreenejä siis... Kaili teki markkerauksetkin todella mahtavasti, tuntui että koira aivan törmäsi damiin.

Kahden tunnin treenejä seurasi puolitoistatuntinen kylppärin lattialla. Ei ollut itku kaukana, kun hämärältä pellolta kotiutuessani huomasin Haikun olevan aivan täynnä takiaisen siemeniä. Rintakarvat, mahakarvat, etujalkojen hapsut, takajalkojen housut, häntä... Haiku parka! Varsinkin rintakarvat olivat kamalassa, rastamaisessa takussa, jossa oli miljoona ja yksi siementä. Kärsivällisesti kun kammattiin ja nypittiin saatiin taas normaalin näköinen tolleri esille. Kampaajalla ja nyppijällä on tänään havaittavissa jännetupen tulehduksen oireita kampaus- ja nypintäkädessä :D