Eilen lähdettiin pimeässä pakkasaamussa ajelemaan kohti Kemiön Mjösundia määränpäänä taipumuskoe vol 2 tälle kesälle. Muutaman kerran kävi matkankin aikana mielessä, onko järkee vai ei... mentiin nyt kuitenkin kun ilmoittauduttu oli, eikä Haikulla ollut viikon aikana yhtään ongelmia uimisen kanssa vaikka kylmyys itseä ahdistikin.
Jäljelle ei siis tämä koirakko päässyt. Haiku oli erittäin rennolla mielellä, ei mörköillyt mitään eikä itseäni jännittänyt yhtään. Haiku oli reippaasti tuomarin puhuttelussa ja lähti häntä heiluen rantaan, missä uitin sitä parin damiheiton verran- ei ongelmia. Tässä vaiheessa heräsi toivo- Haiku käyttäytyi ihan eri tavalla kuin ekoissa taippareissa ja meni reippaasti uimaan. Kokeen alettua selvisi, että koeranta olisi tismalleen sama kuin se missä uitin Haikun, tosin lähetys tapahtuisi hieman eri kohdasta, missä oli kallioista, itse uitin Haikun sivummalla kaislikossa (virhe nro 1 minulta, totta kai olisi pitänyt uittaa vaikeimmasta mahdollisesta rannasta, hmmph...).
Vuoroamme odotellessa Haiku kuunteli korvat tarkkana rannasta kuuluvia laukauksia ja lähti iloisena rantaan. Rannassa ei ongelmia, Haiku ei ahdistunut yleisöstä vaan käveltiin reippaasti jo tuttuun rantaan. Eka lokki heitettiin laiturilta, lähetys kalliolta: pitkän suostuttelun ja kiertämisen jälkeen Haiku suostui menemään veteen, missä kömpi erittäin vaivalloisesti kiveltä kivelle kunnes oli ihan pakko uida n. kahden metrin matka lokille, minkä palautti. Tämän jälkeen haiku karkasi n. 20 metriä rannasta ylärinteeseen alkavaa hakuruutua kohti- haku taisi kiinnostaa, vesityö ei... Laukausta Haiku kuunteli tarkasti, ei vaikuttanut pelokkaalta. Haiku ei nähnyt veneestä heittoa, koska käänsi päänsä kohti ihanaista hakuruutua heittohetkellä! Veneestä heitettiin uusi lokki, minkä Haiku kyllä näki, mutta ei lähtenyt uimaan sitten millään. Juoksenteli rannassa, kahlasi hieman, söi kaisloja... tuomari heitti maalle lokin, jonka luokse Haiku lähti, haisteli vähän, otti hieman suuhunsa, jätti siihen.
Siihen loppui koe. Melkoista komediaa yleisölle siis... itse melko lannistuneena kuuntelin tuomarin kysymykset siitä, noutaako koira riistaa? (EN KAI MINÄ NYT MUUTEN TÄNNE KOKEESEEN OLISI SEN KANSSA TULLUT, teki mieleni sanoa...). Tuomari merkkasi koeselostukseen hyväksytyn vesityön mutta puutteellisen noutohalun, mikä varmasti pitikin paikkaansa.
Mitä opimme tästä?
- Haiku sieti entistä paremmin paineistavaa tilannetta, mikä on hyvä
- Minua ei jännittänyt yhtään, mikä on hyvä
- Haiku ei pelkää lainkaan laukauksia (mikä oli tiedossa), muttei kylläkään osaa yhdistää laukausta noutoon (mikä ei ole outoa, koska tätä ei olla treenattu lainkaan)
- Uiminen on Haikulle yhä jännää, kallioinen ranta oli sille vähän pelottava
- Riista ei miellytä Haikua riittävästi vieläkään (ei ole noutanut ikinä lokkia maalta, joten hämmentävässä tilanteessa päätti sitten olla noutamatta nytkään)
- Tilanne oli Haikulle kaikesta huolimatta jännittävä; olisin odottanut sen tuovan lokin maalta, mutta tässä vaiheessa kontaktimme oli jo aika olematon, koska koira haahuili yhä ruutua kohti
- Haikun miellyttämisen halu on jälleen todettu melko heikoksi. Mikäli sitä olisi, se olisi varmasti voittanut uimajännityksen/riistainnottomuuden ja toinen lokki olisi tullut.
En nyt sitten tiedä, kiikastiko nyt enemmän jännityksestä vai siitä, ettei Haikua huvittanut totella. Varmaan molemmista. Vesityö on tehty sille aina hauskaksi ja vapaamuotoiseksi, aina on kannustettu kovasti- ja aina se on veteen mennyt, uimaan opittuaan siis :D Ekoissa taippareissa jännityksestä huolimatta into uimaan olisi ollut kova, Haiku itki silloin rannassa tyyliin "haluaisin kyllä kovasti mutta kun en uskalla". Nyt ei ollut jälkeäkään innosta, muu kiinnosti.
Luulen, että Haiku alkaisi nyt kestää ns. tiukempaa kuria uitossa ja sillä voisin saada siltä tuollaisen pelleilyn pois, toisaalta siinä varmaan katoaa sitä iloakin... en vaan tiedä miten muuten tuollaiseen käytökseen voisi varautua. Viisaammat auttakaa!
Joka tapauksessa, paremmin valmistautuneina ensi kesänä sitten. En tiedä voiko Haikun kohdalla enää puhua "taipumus"kokeesta, kai se nyt uisi ja toisi vaikka minkä mursun jos se olisi "taipuisa" noutaja... toisaalta taas ajattelen, että Haikun taipumukset, joita se kyllä treeneissä osoittaa, on saatu esiin melko pienellä treenillä eikä millään loputtomalla hinkkaamisella, eli kyllä sillä niitä on! (KYLLÄ SE KOTONA OSAA- toinen lause, jonka sain pidettyä sisälläni jutellessani tuomarin kanssa :D) Haikua ei ole hankittu metsästyskäyttöön eikä edes koekäyttöön, itse vaan kovasti haaveilen yhä taippareiden läpäisystä että päästäisiin harrastamaan WT: a "oikeasti".
Täytyy vielä kehua taippareiden todella ihanaa henkeä! Sama juttu oli kesällä mejäkokeessa. Samaa ei voi sanoa koiranäyttelyistä eikä valitettavasti aina tokostakaan. Tokotreeneissä ja kokeissa näkee kyllä monenlaista tiukkapipoa ja tärkeilijää. On se jännä, millainen ylemmyydentunne ja kyykyttämisen tarve joissakin tyypeissä herää, kun ovat jossakin asiassa parempia ja kokeneempia kuin toiset! Saman jutun huomasi ihan riittävän usein, kun oli "tyhmä opiskelija" kuuden vuoden ajan.
Tokokurssi päättyi tänään, ei siitä sen enempää. Meillä synkkasi lopulta tosi hyvin ohjaajan kanssa, joka kehuikin Haikua moneen otteeseen tosi kivaksi koiraksi. Ja niinhän se on, tuo ah niin suloisesti haukkuva vahtimme, joka taitaa maata tällä hetkellä hieman vielä räntäsateesta kostean turkkinsa kera parisängyllä...
Loppuhehkutukseksi hehkutetaan vielä Daisya (Middle Island´s Afterglow Amber), joka Iina- kasvattajamme kanssa läpäisi taipparit ekalla yrittämällä eilen <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti