Haiku saikulla

26. tammikuuta Haiku steriloitiin Yliopistollisessa eläinsairaalassa. Ystäväni Jenni leikkasi ja minä avustin. Leikkaus sujui hyvin ja samalla irrotettiin pahasti heiluva etuhammas, jonka Haiku loukkasi koirapuistossa paria päivää aiemmin. Haiku toivottavasti paransi tollereiden mainetta sairaalassa käyttäytämällä esimerkillisen iloisesti ja ennakkoluulottomasti, ei epäluuloisesti ja äänekkäästi niin kuin valitettavan monet rotutoverinsa eläinlääkärissä tapaavat tehdä. Asiaan saattaa toki vaikuttaa Haikun laajahko kokemus eläinlääkärillä käymisestä ;) Se on kovin tottunut stetoskooppiin, puntarilla käyntiin, verinäytteen ottoon yms. puuhiin jostain syystä...

Ääneen Haiku pääsi vasta kotona, jossa nukutusaineiden häivyttyä alkoi itku. Itkua kesti kolme vuorokautta, Haiku parka. Kovin kipeä se ei voinut olla, koska troppasin sitä perus tulehduskipulääkkeiden lisäksi opiaateilla, eikä haava ole kiinnostanut Haikua oikeastaan ollenkaan. Enempikin taisi Haiku olla sekaisin, vaikuttaisi olevan melko herkkä nukutusaineille meidän tyttö kun viime talven lonkkakuvien jälkeenkin itketti kovasti seuraavana päivänä, vaikkei oltu kuin rauhoitettu ja vähän vedelty jalkoja.

Alkujärkytyksen jälkeen toipuminen sujui erinomaisesti. Pidin Haikulla välillä T- paitaa, mutta enimmäkseen se sai ottaa masulleen ilmakylpyjä, kun ei haavan nuoleminen ollut ongelma. Sen sijaan Haiku keskitti tarmonsa etujalan kanyylikohdan ja pyllyn päällä olevan epiduraalikohdan karvattomien alueiden nuolemiseen. Sain varsin realistisen käsityksen siitä, millaista olisi elää hot spot- vaivaisen koiran kanssa, kamalaa! Onneksi tämä nuoleminen loppui lyhyeen ja nyt selässäkin on jo tervettä ihoa ja karvaa.

Parin viikon hihnassa kävelyn jälkeen ollaan palailtu vähitellen normaaliliikuntaan. Haiku on todella innoissaan leikkimässä kaikkien koirien kanssa koirapuistossa, nähtäväksi jää onko tämä vain riehumisen iloa kotona tylsistymisen jälkeen vai pysyvä olotila. Toivotaan jälkimmäistä! N. kuukausi leikkauksesta olen erittäin tyytyväinen päätökseen, Haikun luonne vaikuttaisi pysyneen ennallaan mutta turha hormoni-häröily jää toivottavasti pois.

Maanantaina olimme ekaa kertaa agilityssa. Tarkoitus oli hyppiä maltilla matalia esteitä, mutta hieman yli-innokas Haiku ryntäsikin heti luvan saatuaan väärälle radalle ja teki komean ilmalennon A-esteen yli. Haava ei ratkennut ja hauskaa oli. Haikulle ei voinut kuin nauraa se välillä radallakin "kommentoi" mölinällään, kuinka hauskaa oli päästä taas hommiin. Kepeillä sain ohjeen vähentää vartaloapuni minimiin, jotta koira saa mahdollisuuden kehittyä, ja katso: keppien pujotteluhan sujui lähes ilman apuja! Tämä on parasta ohjatussa treenaamisessa: itse kun ei aina osaa ja uskalla ottaa niitä kehitysaskelia kohti vaikeampaa harjoitusta.