sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Back on Track, toivottavasti

Juoksut ohi! Pari viikkoa itse juoksuja, kaksi viikkoa karanteenia, edessä määrittelemätön aika alavireisyyttä...

Tänään treenailtiin Joannan, Milon, Aleksin ja Kailin kanssa WT- juttuja Vantaalla. Treenit menivät Haikun osalta hyvin. Haiku pysyi yllättävän hyvin hallinnassa ne hetket, kun uskalsin kokeilla pitää sitä ilman hihnaa- tokotreenit tuottaneet tulosta? Haikun markkeeraukset olivat oikein hyviä, palautukset suoria ja vauhdikkaita eikä tyttö vaihtanut damia kertaakaan muistipaikalla. Jesh! Ilahduttavaa oli myös se, ettei Haiku piipannut juuri lainkaan eikä häiriintynyt muitten koirien tekemisestä. Loppukesästä vesitreeneissä tuppasi Haiku kuumentumaan, nyt vire oli juuri sopiva alusta loppuun.

Ensin teimme eteenlähetyksiä muistipaikalle (=muutama puu ja puska pellon päädyssä) n. 100 metrin päästä. Toisena harjoituksena olivat markkeeraukset muistipaikan eteen. Koirat lähetettiin toisesta suunnasta muistipaikalle, matkan varrella oli kahden ojan ylitys. Lopuksi teimme vielä A:n ja K:n kanssa vähän monimutkaisemman harjoituksen. Ensin vietiin tutulle muistipaikalle damit koirien kanssa. Sitten katsottiin markkeeraus 90 asteen kulmassa lähetyspaikasta. Tämän jälkeen lähetettiin toinen koira muistipaikalle noutoon, minkä jälkeen toinen koira pääsi hakemaan markkeerauksen. Tämä oli ainoa harjoitus, jossa Haikulla oli hieman muistipaikka hakusessa, eli markkeeraus häiritsi sitä selvästi kun yritin lähettää sitä eteen. Seurautin Haikua hetken matkaa kohti muistipaikkaa, uusi lähetys ja lamppu syttyi Haikun aivoissa- ai niin TUOLLAKIN oli dameja. Eteen- käskyä on treenattu vasta niin vähän aikaa, ettei se selvästikään ole vielä ihan vahvimmasta päästä. Kailin haettua vuorollaan ensin muistipaikkadamin muisti Haiku sen sijaan markkeerauksen erinomaisesti ja juoksi luvan saatuaan suoraan damille.

Yksikseni olen alkanut treenaamaan hieman sivulle lähetyksiä, ekana vuorossa vasemmalle lähetys. Sarin neuvoma harjoitus on ollut käytössä. Jätän Haikun paikalle, menen jonkin matkan päähän koiran eteen seisomaan, heitän damin koirasta 90 asteen kulmassa vasemmalle, annan käsimerkin ja sanon "vasen". Haiku on ollut melko ihmeissään tästä- ai että saa mennä, vaikka käsky ei olekaan vapaa, hae, eteen tai muuta tuttua. Käskyä seuraa aina ensin pieni nytkähdys damin suuntaan, kysyvä katse minuun ja toisella rohkaisulla uskaltaa vasta lähteä :)

Olen ajatellut ilmoittaa Haikun tammikuun lopulle tokokokeeseen. Alunperin tavoitteena oli yrittää tämän vuoden puolella, mutta paikalla makuu on vieläkin niin vaikeaa, etten viitsi riskeerata. Malttia on syksyn aikana tullut lisää n. 100%, mutta vielä tarvittaisiin vähän lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti