torstai 17. joulukuuta 2009

Lomamielellä


Eilen meillä oli kunniavieraita, eli Haikun veli Milo ja Joanna :) Pakkasta ja lumisadetta uhmaten tehtiin tokotreeni meidän lähipuistossa. Nyt kyllä vähän suunnitelmat muuttuivat tuon tokokokeen suhteen- treenit menivä, noh, huonosti nätisti sanottuna. En tiedä mitä hajuja maassa lumen alla oli, mutta molempia koiria kiinnosti aivan älyttömän paljon enemmän nuuskutella maata kuin tehdä mitään muuta. Haiku tekee yleensä mitä vain namin voimalla, mutta nyt seuraaminenkin oli yhtä tuskaa namituksesta huolimatta kun nuuskunenä pyrki koko ajan maahan. Pupujen pikkujoulut ehkä vietetty ko. nurmikentällä? Ääh. Onnistuneen luoksetuloliikkeen sain suoritettua kolmannella yrittämällä ym. mukavaa. Aina sitä ehtii "nousujohteisen" treenaamisen lomassa unohtaa, että näitä notkahduksia väistämättä tulee. Positiivista sentään oli, että sain kaikki liikkeet lopulta onnistumaan ihan mukiinmenevästi, eli kyllä Haiku ne osaa, kunhan malttaa keskittyä. Lisäksi oli tosi kiva treenata liikkeitä ohjauksen kera, eli käskytimme toisiamme Joannan kanssa kokeenomaisesti. Tosin "onko ohjaaja valmis?" kysymykseen vastaus taisi olla useammankin kerran "valmis...eiku oota...SIVULLE...prkl...valmis!" :D

Tehtiin myös lyhyt paikallamakuuharjoitus kokeenomaisesti. Oli niin kylmä, että minuutti katsottiin riittäväksi ajaksi. Tämän liikkeen onnistuminen oli tosi positiivinen yllätys, Haikulla kun oli alkusyksystä erittäin suuria vaikeuksia pysyä paikalla koirarivissä. Toki nyt vieressä oli vain velipoika, mutta muuten häiriötä oli melko paljon, huutavia lapsia ja ohi käveleviä koiria. Milo nousi kerran, mutta meni Joannan käskystä takaisin maahan.

Ihanaa oli seurata koirien painia ja leikkiä lumessa treenin jälkeen! Haikun ja Milon sisarussuhde on ollut vähän hankala- ensin Milo yritti koko kesän iskeä Haikua vähemmän viehättävin keinoin, sitten Haiku ärisi Milolle pari kuukautta ihan kaikesta lähestymisestä. Nyt oli leikit niin kuin pennuilla :)

Muutaman työpäivän jälkeen koittaa joululoma. Pakkaan Pohjanmaalle mukaan dameja ja upouuden noutokapulan. Tarkoitus olisi myös väsätä meille kotiin jonkinlainen tokoeste. Ja lomailla <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti