Synttärityttö

Haiku täyttää tänään kypsät 2 vuotta :)

Eipä sitä enään osaisi olla ilman tuota koiraa.

Nyt tuntuu, että Haikun kanssa on paras aika alkamassa. Vieläkin tulee lähes päivittäin uusia juttuja eteen, kun tämä koko ihmisen ja koiran välinen suhde on minulle ihan uutta. Silti alkaa jo tuntua, että tietää suurinpiirtein millainen persoona tuo koiruus on.

Monessa suhteessa Haiku on kyllä niin oppikirjaesimerkki tollerista, että voi todellakin sanoa saaneensa mitä tilasi :P Vieraat ihmiset ei Haiku kiinnosta juurikaan, moikataan kyllä haistellen ja häntä heiluen, mutta se siitä. "Omat ihmiset" sen sijaan täytyy rakastaa läpikotaisin aina kun kohdataan (tämä siis tietysti myös päivittäin meidän kanssa, vaikka olisi vain kaupassa käynyt on kotiinpaluu yhtä juhlaa). Hellyydenkipeä Haiku on vain hetkittäin, läheisyydenkipeä kylläkin. Haiku on täysin on-off- koira. Kotona enimmäkseen nukutaan, mitä nyt ruoka-aikoina norkoillaan jaloissa josko irtoaisi sapuskaa (=ahne noutaja). Silloin kun tehdään jotain, tehdään täysillä. Haiku osaa myös todella hyvin rentoutua paikassa kuin paikassa silloin kun mitään ei tapahdu. Haiku on erinomaisen juonikas ja huumorintajuinen, jos koirasta niin voi sanoa.

Haiku rakastaa kaikkea tekemistä - erityisesti jos siihen liittyy nenän käyttö aka nuuskuttelu- ja jos Haikua pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi Fiksu. Kaikki ihmiset varmaan pitää koiriaan ja lapsiaan maailman ihanimpina ja viisaimpina, joten tämän voi toki jättää omaan arvoonsa, mutta... oikeasti, Haiku on kyllä aika välkky koira! "Temput" se oppii yleensä muutamalla toistolla, esim. maahan menon Haiku oppi pentuna yhdessä illassa. Tällä on toki myös kääntöpuolensa: Haikulla ei tekemisen riemussa ainakaan vielä ole maailman pisintä malttia, ja kaikenmoinen viilaaminen voi olla sen mielestä toosi turhauttavaa ("mähän osasin jo!"). Harrastamisessa meillä on omat haasteemme, mutta Haikun kunniaksi voi sanoa, että jos se on jonkin asian oppinut ja se tykkää siitä kovasti, se kyllä tekee aina parhaansa ja ilolla :)

Sitten ylistysvirsistä arkisempiin kuulumisiin. Maanantaina oli jälleen agitreenit. Meillä oli eri ohjaaja kuin aiemmilla kerroilla. Aluksi teimme "näytöluontoisen" lyhyen radan, jotta ohjaaja näki millä tasolla kukin on. Rata meni hyvin ja Haiku malttoi odottaa lähdössä! Itse asiassa koko treenien aikana ei varastanut kertaakaan! Seuraavaksi viilailtiin hiukan esteen takaa kiertoa, jota ei olla hirveästi tehty sitten kesän. Tämä oli Haikulle vähän liian yksitoikkoista, ja se alkoikin ulisemalla häntä heiluen komentamaan meikäläistä aina hypyn jälkeen: "ei tää yksi este riitä mihinkään!" Muuten Haiku on ollut treeneissä varmaan hallin ainoa koira, joka odottaa hiljaa vuoroaan. Yksittäisten koukeroiden treenailun jälkeen tehtiin rata, missä oli pari ihan riittävän hankalaa käännöstä. Rata meni ekalla kerralla täysin puhtaasti, toista kertaa ei enää onnistuttukaan eli moukan tuuria oli se, mutta hauskaa jälleen kerran.

Eilen kokeilin ratsastuskentällä vähän tokoilla, ja Haikulla olikin sopivasti intoa. Tällä hetkellä näytttäisi siltä, että paikallaoloa treenamalla ja muiden liikkeiden pienellä hiomisella voitaisiin kehdata mennä sinne kokeeseen tammikuussa.